Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Talventuike

Perustiedot

NIMI Talventuike OMISTAJA Juulia VRL-12454
KUTSUMANIMI Tuike KASVATTAJA evm
ROTU suomenhevonen SYNTYMÄAIKA 20.01.2016*
SÄKÄ 161 cm REKISTERINUMERO VH16-018-1220
SUKUPUOLI tamma KOULUTUSTASO vaativa B, noviisi
VÄRI tummanrautiaankimo SAAVUTUKSET KTK-II
       

* nyt 8-vuotias

17.04.2016 Satulinna VSN RCH (39p.)

KTK-II (07/16, 17 + 17 + 17 + 19 = 70p)

Kuvaus

Tuike on hevonen, jolta löytyy pilkettä silmäkulmasta ja vauhtia jaloista. Se on kuitenkin omalla tavallaan äärettömän lempeä jota voi käsitellä melkein kuka tahansa (lue: vain omistaja). Tuike on leikkisä hevonen, jonka kanssa voi harrastaa mitä tahansa lajista riippumatta. Kouluratsastuksen ohella tamma kilpailee valjakkoajossa. Sillä on kuitenkin hypätty ja maastoiltukin jonkun verran ja kokeiltu jopa vikellystä.

Hoitaessa Tuiketta ei tarvitse välttämättä sitoa kiinni, vaikka tamma onkin ovela luikahtamaan raollaan olevasta oviaukosta ulos. Kovin kauaksi se ei yleensä viitsi lähteä, korkeintaan jää hengailemaan tallin käytävälle ja ihmettelee että hups, mitenkäs minä tähän jouduin? Tuike nauttii harjaamisesta ja usein seisookin sen ajan aivan paikallaan. Kavioita putsatessa saakin sitten hetken maanitella nostamaan jalkojaan. Suojien laitosta tammalla ei ole mitään mielipidettä, mutta pinteleiden käärimiseen sen kärsivällisyys ei meinaa riittää. Ja kukapa nyt niin kauan haluaisi seistä paikallaan liikuttamatta jalkojaan? Ei ainakaan Tuike, sillä tammalla on paha tapa liikahtaa juuri kriittisimmällä hetkellä ja pinteleiden kääriminen on aloitettava alusta.

Satulan laiton ajan Tuike sentään malttaa seistä paikallaan. Se ei yleensä pullistele, mutta omistaa hieman pyöreähkön keskivartalon, minkä takia satulavyön kiristäminen voi joskus olla hankalaa. Suitsittaessa Tuike ei yleensä temppuile, vaan avaa suunsa helposti. Turpahihnaa ei Tuikkeella kannata kiristää niin kireälle kuin normaalisti, sillä tamma ei pidä siitä yhtään eikä ratsastuksesta tai ajamisesta seuraa mitään hyvää.

Selkäännousussa kannattaa olla vikkelä, ellei ole tottunut hyppäämään vauhdista kyytiin. Tuiketta ei huvita seistä paikallaan edes sitä aikaa, että ratsastaja saa takapuolensa turvallisesti satulaan, vaan se lähtee mielummin heti liikkeelle. Joskus auttaa, että joku pitää kiinni ohjista, joskus ei.

Tuikkeella on hyvä, iso käynti, mutta se ei tykkää tehdä käyntitehtäviä. Mielummin se liikkuisi reippaammassa askellajissa. Kunhan Tuikkeen vain saa pysymään rennossa käynnissä, on sen kanssa ihan mukava tehdä käyntitehtäviä. Ensimmäisen kerran, kun ratsastaja pyytää Tuikkeen raviin, tamma suorastaan lennähtää eteenpäin. Muutaman askeleen jälkeen se kuitenkin rauhoittuu. Sillä on suomenhevoselle epätyypillinen iso ravi, jossa kuitenkin on mukava istua, aivan kuin istuisi keinutuolissa. Puhumattakaan Tuikkeen keskiravista, joka on kuin toiselta planeetalta! Tamma vaatii huolellisen verryttelyn, joka sisältää paljon taivuttavia tehtäviä. Huolellisesti verrytelty tamma suorittaa erilaisia koululiikkeitä mielellään. Tuikkeen laukka on ihan hyvä, mutta ei yhtä laadukas kuin käynti tai ravi. Se laukkaa kuitenkin puhtaasti ja suorittaa laukkatehtäviä mielellään. Laukkalisäyksissä innostuessaan tamma saattaa heittää pukin tai kaksi, mutta muuten sillä ei ole tapana pukitella.

Valjastuksessa Tuike tietää mitä seuraavaksi tapahtuu - jee, kohta päästään maastoon kärryttelemään! Tarkkuusajosta tamma ei niin pidä, sillä sen mielestä paljon kivempaa mennä metsäteitä pitkin. Siellähän on sitäpaitsi paljon helpompi kärrytellä kun ei tarvitse tähdätä tötteröiden väliin! Tuike on ollut aina kärryjen edessä tosi fiksu, eikä sillä ole tapana karata hallinnasta, vaikka se meneekin kovaa. Kärryjen kanssa on vähän sama juttu kuin ratsain, Tuike täytyy verrytellä hyvin jotta se suorittaa kaikki pyydettävät tehtävät niinkuin on toivottu.

Tuike suorastaan rakastaa maastoilua. Sen mielestä on ihan parasta viilettää täysillä pitkin peltoja. Tuike on maastossa reipas, mutta ei ryöstä. Se menee kovaa ja heittää muutaman ilopukin siellä täällä. Vaikka tamman pukit eivät ole isoja, on tamma onnistunut joskus palaamaan tallille satula tyhjänä. Onhan se myös paljon parempi niin että kaksijalkainenkin saa vähän liikuntaa. Vai mikäs idea siinä on että Tuike kantaa jatkuvasti matkustajaa kyydissään? Tuikkeen mielestä siinä ei ole mitään järkeä!

Sukutaulu

 

i. Kuuraparta, evm
sh, 162 cm, rtkm


ii. Kalmankalpea
sh, 160 cm, vprt
iii. Haamunvärinen 154 cm, vkko
iie. Kauna 161 cm, vrt

ie. Kuuratuike
sh, 164 cm, rtkm
iei. Tuikkutuuli 166 cm, prt
iee. Kuurankukka 160 cm, rnkm

 

e. Lumienkeli, evm
sh, 160 cm, trt


ei. Lumentuoja
sh, 163 cm, tprt
eii. Talventuoja 162 cm, trt
eie. Pölyenkeli 160 cm, vprt

ee. Lumenhuiske
sh, 156 cm, mkm
eei. Takatalvi 160 cm, rtkm
eee. Hipsaus 149 cm, klm

isä Kuuraparta oli komea, hieman raskasrakenteisempi suomenhevonen. Se kilpaili kouluratsastuksessa sijoittuen aina vaativa B -tasolla saakka. Kimo ori nähtiin muutamie kertoja myös näyttelykehissä ja se palkittiinkin II -palkinnolla. 16-vuotiaana ori siirtyi kilpailuista eläkkeelle ja kisasi enää silloin tällöin vuokraajansa kanssa seuratasolla. Kuurapartaa käytettiin myös jalostukseen, osittain varmasti erikoisen värinsä ansiosta, mutta sillä oli myös hyvä luonne ja paljon näyttöjä kouluradoilta. Jälkeläisilleen ori on periyttänyt hyviä askellajeja, joista sen jälkeläiset ovatkin tulleet tunnetuksi.

isänisä Kalmankalpea oli hyvin vaalea rautias, työlinjainen suomenhevonen. Se ei oikeastaan koskaan kilpaillut työhevoskisoissa, vaikka sen suku ja rakenne olisivat olleet moiseen oikein hyvät. Sen sijaan orin omistaja kilpaili Kalmankalpealla kouluratsastuksessa helppo B -tasolla useamman vuoden siirtyen sitten pikkuhiljaa helppoon A:han valmentajan kehotuksesta. Kalmankalpea sai kaksi varsaa, joista kimo Kuuraparta myytiin tavoitteellisempan kotiin ja toinen varsa Kummitus jäi jatkamaan siitä, mihin Kalmankalpea omistajansa kanssa jäi. Kalmankalpea periytti kummallekin varsalleen työhevosen rakennetta, vaikka emät olivatkin paljon sirompia.

isänemä Kuuratuike oli Kuuraparran tavoin rautiaankimo. Tamma syntyi ratsastuskouluun, mutta se myytiin pian hankalan luonteensa takia. Sen osti eräs amatööriratsastaja ja hän onnistui kouluttamaan Kuuratuikkeesta etevän ratsun helppo A -tasolle. Kuuratuike astutettiin muutaman kerran hyväluonteisilla oreilla, eikä tamman hankalahko luonne onneksi periytynyt varsoille. Sen sijaan varsat perivät emältään kauniin, tahdikkan käynnin. Kuuratuike lopetettiin sen ollessa vain 15-vuotias, sillä sen kaviokuume oli uusiutunut jo kolmatta kertaa peräkkäin ja paranemisennusteet olivat huonot.

emä Lumienkeli on aavistuksen verran sirompi, kuin Kuuraparta. Tummanrautias tamma on puhtaasti valjakkohevonen, se on ratsukoulutettu ja sillä on startattu helppo B -tasolla muutaman kerran, mutta valjakkoajosta se nauttii paljon enemmän. Suurimmaksi osaksi tamma kisasi noviisia, mutta muutaman kerran sillä startattiin myös vaativalla tasolla. Lumienkelin omistaa sen kasvattaja, joka myös kilpaili tammalla ahkerasti. Kilpailu-uransa päätyttyä tamma siirrettiin siitoskäyttöön ja tähän mennessä se onkin saanut kolme varsaa. Enempää se tuskin tulee koskaan saamaan, sillä ikää tammalla on jo kaksikymmentä vuotta. Jälkeläiset ovat perineet emältään sen lempeän katseen ja siron rakenteen.

emänisä Lumentuoja oli komea tummansävyinen rautias suomenhevosori. Ori kilpaili pääasiassa valjakkoajossa aina vaativissa luokissa asti. Ratsukoulutettukin se oli ja ori kilpaili muutaman kauden kouluratsastuksen puolellakin, tosin menestyen siinä valjakkoa huonommin. Lumentuoja kantakirjattiin kolmannella palkinnolla ratsusuunnalle ja se siirtyikin vanhoilla päivillään täysin jalostuskäyttöön. Ori periytti jälkeläisilleen vahvasti tummanrautiasta sävyä, josta sen jälkeläiset tunnistetaankin nykypäivänä. Ori kuoli muutama vuosi sitten pitkäaikaisen omistajansa päätettyä lopettaa hevonen jatkuvien selkäongelmien takia, jotka olivat keskeyttäneet orin kilpailu-urankin.

emänemä Lumenhuiske periytyy emänsä puolelta monen polven ajan ravisuvusta, mutta sen emä Hipsaus ei koskaan pärjänytkään raveissa vaan siitä koulutettiin ratsuhevonen. Tamma astutettiin komealla rautiaankimolla työlinjaisella orilla, joka kaikkien iloksi periytti kimon värityksen Lumenhuiskeelle. Tamma itse myytiin pian vieroituksensa jälkeen harrastekäyttöön nuorelle aikuiselle, joka oli päättänyt kouluttaa tammasta itselleen kouluratsun. Huiske ei ollut luonteeltaan helpoimmasta päästä, mutta hienot liikkeet sillä oli ja se kilpailikin omistajansa kanssa aina helppo A ja 80 cm -tasoilla saakka. Tamma sai myöhemmin kaksi varsaa, joista molemmat perivät emältään monipuolisuutta eri lajeihin sekä vauhdikasta luonnetta.

Jälkeläiset

 

NIMI SYNTYMÄAIKA ISÄ OMISTAJA
Varismäen Routa 00.00.0000 Roivas VRL-12454
       


Päiväkirja

Ei se haittaa, ei ne meitä tunne! (10.06.2016, VVJ tarinakisat, luokka 1, Yentel Ponies, sija 1/1)
Olipa kisapäivä. On se kumma kun ei tuo nainen ymmärrä mitään mitä yritän sille sanoa. Mokoma, opettelisi edes puhumaan hevosta! Kaikki lähti siitä kun se päätti laittaa suitsiini silmälaput. En tykkää silmälapuista yhtään! Päätin sitten verryttelyssä protestoida spookailemalla kaikkea mutta eihän se taliaivo mitään ymmärrä. Verryttelyssä mä olin oikein hyvä mutta kaksijalkaisella on kyllä hiomista, sellaista kielenkäyttöä välillä että ihan hirvitti. Ja radalle piti tietenkin mennä juuri silloin kun mulle tuli kakkahätä. Yritä siinä sitten suorittaa hienot keskiaskellajit sun muut samalla. Ei onnistu. Alkutervehdykseen matelin hitaasti kuin etana enkä halunnut pysähtyä. Ensimmäisen keskiravin rikoin laukalle. Koska mä voin. Pukitin vaunuja päin niin lujaa että ne meinasi mennä rikki. Päätin sitten sisuuntua inhottavasta piiskankosketuksesta. Keskiympyrät ravissa ja käynnissä tein vähän oikomalla mutta omistajan sietää olla tyytyväinen kun itse ohjasi huonosti. Mä teen vaan niinkuin se sanoo. Lisätty käynti oli kiva kun sai vähän ohjaa ja lähdinkin paahtamaan oikein reipasta käyntiä lävistäjää pitkin. Pysähdykseen toi ohjasi mut ihan miten sattuu eikä pysäyttänyt tasajaloin joten sain hyvän tilaisuuden jäädä rapsuttamaan otsaa etujalkaa vasten. Siitäkös riemu sitten repesi kun nainen hermostui ja läpsäisi piiskalla! Otin pienen laukkapyrähdyksen, mutta sitten päätin jatkaa radan loppuun ihan hyvin vaikka kuski ei osannut yhtään. On se herkkä, kun radan jälkeen alkoi itkemään eikä antanut porkkanaa. Sanoikin vielä, että meni huonosti. No kai se menee huonosti jos ei osaa ohjata!! Ainoo asia minkä ymmärsin sen puheesta sen jälkeen oli, että onneksi muut ei tunne meitä koska sitten olisi ollut ihan tosi noloa. Haittaakse??

Maastossa, ratsastajana Florencia
Kipitin pitkin Varismäen tallin pitkää käytävää. ''Hmmm... hevosen nimi oli Tuike... sen pitäisi olla suomenhevonen..'' mumisin ääneen etsiessäni tämän päivän hevosystävääni. Pian se löytyikin ja raotin varovasti ovea. Heti ensimmäisenä tamma koetti puskea itsensä karsinasta ulos, mutta muutama napakka kielto riitti ja pääsin harjaamaan kauniin valkoisen karvapeitteen purukuorrutuksen alta puhtaaksi. Pian kiltisti paikoillaan seisoskellut tamma kiilsi puhtauttaan, joten nappasin sille riimun päähän ja talutin sen käytävälle satulointia sekä suitsimista varten. Rapsuttelin tyytyväisen näköistä tamma kiristellessäni satulavyötä, josta Tuike ei ollut moksiskaan. Tästä hyvästä tamma sai paljon taputuksia ja ehkä yksi porkkanakin pääsi livahtamaan taskustani tamman ulottuville.. Talutin tamman tallinpihalle, jossa hyppäsin satulavyön kiristyksen jälkeen ratsaille. ''Noniin Tuike ! Tänään meidän kuules täytyisi käydä vähän pyörähtämässä maastossa'' rupattelin tammalle ja käänsin sen kohti ihania, aivan tilanpihalta lähteviä polkuja, jotka upposivat syvälle havumetsän siimekseen. Tuike korskui ja pärskähteli innostuneen oloisena allani, joten sopivan hetken alkukäyntejä käveltyämme annoin tammalle luvan raviin. Tuike eteni rohkeasti ja varmoin askelin reipasta ravia eteenpäin ja eipä mennyt aikaakaan, kun tamma viskasi leikkisästi takapäänsä ilmaan. Olin onneksi tottunut pukkeihin, joten tamman pienet takapään maastairtoamiset eivät minua säikäyttäneet. Pellon reunaan saapuessamme ja sitä takaisin tallillepäin edetessämme annoin tammalle luvan laukata. Ratsu lähti viilettämään hurjaa kyytiä kohtia kohden, eikä selässä voinut olla nauttimatta vauhdin huumasta yhdistettynä ihanan syksyisiin maisemiin. Tallille saavuttuamme kehuin ihanaa ja luotettavaa ratsuani ja taluttelin sen karsinaan. Tamma oli hionnut kaulaltaan hieman, joten varusteiden purkamisen jälkeen heitin sille selkään paksun villaloimen hetkeksi, jotta hevonen kuivuisi retkemme jälkeen, eikä vilustuisi.

Valmennukseen valmistautumista, hoitajana miivi
Vuorossa olisi rento, ja luultavasti miellyttävä päivä. Kurvasin auton yhdentoista maissa aamulla Varismäen tilalle, jossa pääsisin ratsastamaan - tai vähintään hoitamaan - muutaman hevosen talliporukan työtä helpottaakseni. Mikäpä siinä, olin todennut sopiessamme asiasta, olihan nyt kaunis syyspäivä, vaikka säätiedotus ei luvannutkaan perinteistä suomalaista syyssäätä. Sateen sijaan jopa aurinko saattaisi ilmestyä jossain välissä, josta olin tyytyväinen. Juuri kelin takia omat hevoseni asuivat Saksassa Suomen sijaan.
Päivän ensimmäiseksi hoidokikseni olin saanut Talventuikkeen, kauniin suomenhevostamman. En voinut olla ihastumatta siihen ensisilmäyksellä - sehän oli kimo, eikä mitenkään huonorakenteinen! Tehtävälistalleni ei kuulunut Tuikkeen liikuttaminen, pistäisin sen vain valmiiksi ratsastajalle, joka tulisi valmentautumaan sillä tunnin päästä. Se tarkoitti sitä, että minulla olisi hyvin aikaa. Onneksi, sillä vieraalla tallilla oli aina vähän hukassa.
Ainakin harjatessa tamma vaikutti ihan mukavalta tapaukselta, ja pohdin jopa ostotarjouksen tekemistä siitä. Totesin kuitenkin kimon suomenhevostamman olevan luultavasti suhteellisen arvokas, vähintään värilisänsä takia, joten jättäisin sen väliin. Kimoille hevosille tyypilliseen tapaan Tuike vaikutti todella likaiselta verrattuna muihin tallin hevosiin, mutta sain harjattua sen kunnolla. Ehkä muutama kohta sen karvapeitteestä jäi hieman likaisemmaksi kuin muut kohdat, mutta sille ei nyt oikein voinut mitään. Eihän Tuike ollut menossa mihinkään kilpailuihin, vain valmennukseen.
Tamman ollessa varustettu talutin sen kentälle, jonne tamman ratsastaja saapui samaan aikaan kanssani. Autoin hänet selkään ja lähdin etsimään seuraavaa hoidokkiani.

Kouluvalmennuksessa, valmentajana Iiris
Ihana valkea tamma saapunut ratsastajansa kanssa valmennukseen. Juulia verrytteli Suomenhevosen hyvin, ennen kuin aloitimme. Aloitimme tehtävällä, jossa piti siirtyä peruutuksesta laukkaan ja sen jälkeen koota laukka. Laukka ei ollut Tuiken vahvin askellaji, mutta sitäkin se osasi kyllä hienosti mennä ja piti laukkaamisesta. Harjoitus sujui jo niin hyvin, joten päätimme vaihtaa sulkutaivutuksiin. Teimme sulkuja ensin ravissa, mutta myöhemmin myös laukassa. Tuike teki hienoja pätkiä, varsinkin laukassa, mutta mukaan mahtui myös niitä ei niin hyviä. Sulkujen jälkeen annoimme tamman kävellä vähän pidempään, kun sulut olivat melko raskaita sille. Lopputunnista teimme vielä avotaivutusta ravissa. Tuike oli jo vähän väsynyt, mutta jaksoi tsempata loppuun asti ja suoritti vielä hienoja avojakin.

 

Ikääntyminen

3-vuotias 20.02.2016
4-vuotias 20.03.2016
5-vuotias 20.04.2016
6-vuotias 20.05.2016
7-vuotias 20.06.2016
8-vuotias 20.07.2016
josta eteenpäin satunnaisesti

Copyrights

Ponin kuvat © VRL-01811

virtuaalihevonen | a sim-game horse

virtuaalitalli • virtuaalihevonen

©2019 VARISMÄKI ★ virtuaalitalli - suntuubi.com